cometspark.jpg

Ajankohtaista

Muutoksia tekonurmihankkeessa

Joudumme nyt tekemään hankkeesta ELY:lle uuden hakemuksen, koska yksityisen rahoituksen hankinnassa emme saavuttaneet ELY:n asettamaa euromääräistä tavoitetta. Lisäksi ELY:n varaus ei riittänyt tarkentamamme kasvaneen kustannusarvion mukaiseen rahoitukseen. Ilveksen johtokunta päätti entisen hakemuksen poisvetämisen yhteydessä valtuuttaa Lotta Aholan tekemään pallojaoston puolesta uuden hankehakemuksen Hyrrä-järjestelmään ns “karvalakki-versiona” meneillään olevana hakuaikana eli syyskuun 2021 loppuun mennessä.

 Erona entiseen on kentän lämmityksen pois jättäminen, jolloin merkittävä kustannuserä jää pois investoinnista ja käyttökuluista. Tämän uuden hankehakemuksen koko on suuruusluokkaa puoli miljoonaa euroa, jolloin omarahoituksen osuus on noin 125.000 €. Uskomme saavuttavamme tuon määrän. Aikatauluna pidämme nyt poisvetämämme hankkeen aikataulua, eli tekonurmi olisi käyttössä kesän 2022 päättyessä. Tekonurmi ja kentän valaistus mahdollistavat uudessakin tilanteessa lähes samat käyttökuukaudet ja –tunnit kuin aiempi suurempi laajuus.

 Pyrimme itse siihen, että saamme kerättyä merkittävästi lisää omarahoitusosuutta ja saamme siten hankkeen menestymään ELY:n hankekäsittelyssä ja rahoituspäätöksenteossa.